Ilkka Auerin Lumen ja jään maa –sarjan toinen osa jatkaa siitä mihin Sysilouhien sukua jäi. Noitalapsena ja hänen jääkarhunaan Noridiumissa tunnetut Nonna ja Fenris viettävät rauhallista elämäänsä Hiidenkynnen linnoituksessa, kunnes valtakunnan hovista saapuu viesti: Kuningas Eymund on kuollut. Hiidenkynnen valtiatar, jäänoita Astrid huolestuu. Hän pelkää Jäämaassa asustavien jäähiisien hyökkäävän Noridiumiin, jos valtaan astuva hallitsija on jostakin muusta kuin Eymundin suvusta. Sillä mikä pahinta, Eymundin ainut perillinen on murheen murtama ja arka tyttö, Freya, jota useatkaan tahot eivät olisi valmiita päästämään hallitsijan is-
tuimelle. Hiidenkynnestä lähtee väkeä kuninkaan hautajaisiin, ja Nonna kutsutaan mukaan: Hän jos kuka pystyisi nostamaan Freyan taas jaloilleen.
Vanha kuningas haudataan ja uusi hallitsija astuu valtaan. Eräänä synkkänä iltana Nonna kuitenkin saa omin aistein kokea, ettei vanha kuningas olekaan vielä astunut Hamarrin salien lepoon: Eymundin haamu vaeltaa Routahallin mailla kostoa murhaajalleen vaatien. Routahallia vainoaa salaliitto, mutta kuka on sen takana?
Kirjan rikas ja mielenkiintoinen tarina pitää lukijan otteessaan. Sysilouhien sukuun verrattuna Varjoissa vaeltajan tarina on yhtenäisempi, ja näin ollen miellyttävämpi seurata. Pitkän, koko pohjoisen maailman läpi kulkevan seikkailun tilalla on nyt tiivis tarina jo tutuksi tulleen Nonnan myöhemmistä vaiheista. Tämä vaikuttaa myös kirjan henkilökaartiin. Kaikkiin henkilöihin on aikaa tutustua kunnolla, kun he pyörivät kuvioissa koko tarinan ajan, eivätkä päähenkilön matkanteon myötä vaivu heti esittelynsä jälkeen unholaan.
Kuva n. 14-vuotiaasta Nonnasta syvenee Varjoissa vaeltajan myötä. Nonnan epätavalliset kyvyt tulevat yhä voimakkaammin esille, ja hänen ajatus- ja arvomaailmansa selkenee. Nonna on kirjojen keskushahmo, loistavasti kirjoitettu päähenkilö, johon on yhä helpompi samaistua. Oikeudenmukainen ja hyväsydäminen noitatyttö tekee kaikkensa ystäviensä eteen ja selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta uskollisen jääkarhunsa ja nokkelan luonteensa avulla. Nonnan kohtalo kietoutuu Noridiumin ja sysilouhien kohtaloon vahvemmin kuin kukaan osaa arvatakaan.
Tällä kertaa Nonnan seikkailutanner käsittää koko pohjoisen maailman sijasta vain Noridiumin valtakunnan, pohjoisen maailman pohjoisimman osan ennen Jäämaata. Alueen historiaa valotetaan kirjan aikana paljon, ja Auerin luoma maailma historioineen ja taruineen pääsee hyvin oikeuksiinsa. Kirjan tapahtumat kietoutuvat noihin menneisyyden tapahtumiin luoden Nonnan tarinalle kiintoisia sivujuonteita. Noridiumin historiasta saa tietoa myös kirjan takasivuilla, josta löytyvät myös selonteot kirjan eri henkilöiden ja valtakuntien sekä muiden tapahtumapaikkojen taustoista.
Jos korkeaa tasoa löytyy tarinasta, sitä löytyy myös toiselta tasolta. Auer on onnistunut voittamaan ensimmäisessä kirjassaan havaitut hienoiset kerronnan heikkoudet. Nyt teksti soljuu moitteetta ja vie sujuvasti tarinaa eteenpäin. Koko komeuden ollessa näin hyvissä kantimissa, huomio kiinnittyy väistämättä pikkuseikkoihin ja yksityiskohtiin. Kirjan alkupuolella lukijaa muistutetaan turhan usein Nonnan tavasta purra mietiskellessään huultaan. Puolivälin tienoilla asia unohtuu, eikä siitä sen koommin puhuta. Toinen vastaava saman asian toisto esiintyi Routahallissa myllertäneen lumimyrskyn jälkeen. Paksujen nietosten ääniä tukahduttavasta vaikutuksesta puhutaan kuin ohimennen siellä täällä, ja varmasti riittävän monta kertaa.
Vaikka henkilökohtaiset odotukseni Varjoissa vaeltajaa aloittaessani olivat ensimmäisen kirjan perusteella korkealla, onnistui teos silti yllättämään positiivisesti. Mieltä jäi myös kutkuttamaan ilmiselvästi tulossa olevan jatko-osan odotus. Ehkä Auerin seuraavassa teoksessa punotaan nyt muutamat auki jääneet juonenpätkät yhteen? Entä monenko kirjan päässä odottaa tuo lopullinen loppuratkaisu, josta vihjaillaan pitkin kirjaa? Sarjan tulevia osia voi itse kukin jäädä jännityksellä odottamaan. Odottaa saakin hyvillä mielin, sillä sen verran hyvän maun Varjoissa vaeltaja suuhun jätti.
tuimelle. Hiidenkynnestä lähtee väkeä kuninkaan hautajaisiin, ja Nonna kutsutaan mukaan: Hän jos kuka pystyisi nostamaan Freyan taas jaloilleen.
Vanha kuningas haudataan ja uusi hallitsija astuu valtaan. Eräänä synkkänä iltana Nonna kuitenkin saa omin aistein kokea, ettei vanha kuningas olekaan vielä astunut Hamarrin salien lepoon: Eymundin haamu vaeltaa Routahallin mailla kostoa murhaajalleen vaatien. Routahallia vainoaa salaliitto, mutta kuka on sen takana?
Kirjan rikas ja mielenkiintoinen tarina pitää lukijan otteessaan. Sysilouhien sukuun verrattuna Varjoissa vaeltajan tarina on yhtenäisempi, ja näin ollen miellyttävämpi seurata. Pitkän, koko pohjoisen maailman läpi kulkevan seikkailun tilalla on nyt tiivis tarina jo tutuksi tulleen Nonnan myöhemmistä vaiheista. Tämä vaikuttaa myös kirjan henkilökaartiin. Kaikkiin henkilöihin on aikaa tutustua kunnolla, kun he pyörivät kuvioissa koko tarinan ajan, eivätkä päähenkilön matkanteon myötä vaivu heti esittelynsä jälkeen unholaan.
Kuva n. 14-vuotiaasta Nonnasta syvenee Varjoissa vaeltajan myötä. Nonnan epätavalliset kyvyt tulevat yhä voimakkaammin esille, ja hänen ajatus- ja arvomaailmansa selkenee. Nonna on kirjojen keskushahmo, loistavasti kirjoitettu päähenkilö, johon on yhä helpompi samaistua. Oikeudenmukainen ja hyväsydäminen noitatyttö tekee kaikkensa ystäviensä eteen ja selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta uskollisen jääkarhunsa ja nokkelan luonteensa avulla. Nonnan kohtalo kietoutuu Noridiumin ja sysilouhien kohtaloon vahvemmin kuin kukaan osaa arvatakaan.
Tällä kertaa Nonnan seikkailutanner käsittää koko pohjoisen maailman sijasta vain Noridiumin valtakunnan, pohjoisen maailman pohjoisimman osan ennen Jäämaata. Alueen historiaa valotetaan kirjan aikana paljon, ja Auerin luoma maailma historioineen ja taruineen pääsee hyvin oikeuksiinsa. Kirjan tapahtumat kietoutuvat noihin menneisyyden tapahtumiin luoden Nonnan tarinalle kiintoisia sivujuonteita. Noridiumin historiasta saa tietoa myös kirjan takasivuilla, josta löytyvät myös selonteot kirjan eri henkilöiden ja valtakuntien sekä muiden tapahtumapaikkojen taustoista.
Jos korkeaa tasoa löytyy tarinasta, sitä löytyy myös toiselta tasolta. Auer on onnistunut voittamaan ensimmäisessä kirjassaan havaitut hienoiset kerronnan heikkoudet. Nyt teksti soljuu moitteetta ja vie sujuvasti tarinaa eteenpäin. Koko komeuden ollessa näin hyvissä kantimissa, huomio kiinnittyy väistämättä pikkuseikkoihin ja yksityiskohtiin. Kirjan alkupuolella lukijaa muistutetaan turhan usein Nonnan tavasta purra mietiskellessään huultaan. Puolivälin tienoilla asia unohtuu, eikä siitä sen koommin puhuta. Toinen vastaava saman asian toisto esiintyi Routahallissa myllertäneen lumimyrskyn jälkeen. Paksujen nietosten ääniä tukahduttavasta vaikutuksesta puhutaan kuin ohimennen siellä täällä, ja varmasti riittävän monta kertaa.
Vaikka henkilökohtaiset odotukseni Varjoissa vaeltajaa aloittaessani olivat ensimmäisen kirjan perusteella korkealla, onnistui teos silti yllättämään positiivisesti. Mieltä jäi myös kutkuttamaan ilmiselvästi tulossa olevan jatko-osan odotus. Ehkä Auerin seuraavassa teoksessa punotaan nyt muutamat auki jääneet juonenpätkät yhteen? Entä monenko kirjan päässä odottaa tuo lopullinen loppuratkaisu, josta vihjaillaan pitkin kirjaa? Sarjan tulevia osia voi itse kukin jäädä jännityksellä odottamaan. Odottaa saakin hyvillä mielin, sillä sen verran hyvän maun Varjoissa vaeltaja suuhun jätti.
Ahmon koulu, 2005
Ilkka Auer:
Lumen ja jään maa 2, Varjoissa vaeltaja
Otava, 2006
Ilkka Auer:
Lumen ja jään maa 2, Varjoissa vaeltaja
Otava, 2006
Arvostelu on julkaistu lyhennettynä Uutis-Jousessa 6.4.2006
0 kommenttia:
Lähetä kommentti